 |
NIKE FINLAND OY |
 |
On joulukuu vuonna 1996
Nike Finland etsii uusia toimitiloja Arabianrannan toimitilojensa tilalle. Pakkalan tasaisessa peltomaisemassa on pimeää ja sataa lunta. Muutamista toimistokiinteistöistä yhdessä pilkottaa valoa kadulle. Kiinteistössä toimii sen omistaja Polar Kiinteistöt, joka tarjoaa kiinteistössä olevia vapaita toimitiloja Nike Finlandille.
-“ 90-luvulla nykyisen Aviapoliksen alueelta puuttui eloa, mutta halusimme nykyaikaiset toimitilat ja hyvän maantieteellisen sijainnin lentokentän läheisyydestä. Polarin tarjoamien tilojen neliömäärä hiveli silmiä suhteessa hintaan ja Nike Finland näki mahdollisuuden lisätä liiketoimintaansa kustannustehokkuutta.
- Etsimme yksinkertaista, muunneltavaa näyttelytilaa, mikä sallii muutostyöt. Lentokentän sijainti oli myös tärkeä”, kuvailee Nike Finlandin country controller Timo Turunen.
- “Koska henkilökuntamme matkustaa paljon ja meillä käy paljon kansainvälisiä vieraita, lentokentän läheisyys on loistava etu. Vain 7-8 minutin matka lentokentältä toimistoon säästää aikaa varsinaiselle busineksellle. Paikkaan on myös helppo tulla, opastaa vieraat ja löytää parkkipaikka”, kuvailee Turunen toimitilojen etuja alueen osalta Vantaan Pakkalassa.
Koko paketti samalta toimijalta
“Oli toimiva ratkaisu hankkia kaikki tarvittavat palvelut yhden toimijan kautta. Toimitilavuokrauksen yhteydessä sovituista oheispalveluista tuli hyvä kokonaispaketti. Kuntosali, kulunvalvonta, henkilöstöravintola ja vartiointi kuuluvat osaksi vuokrasuhdettamme ja tuovat lisäarvoa työpäiväämme täällä Suomessa. “
Lukuisista rakennuksista koostuva NIKE:n pääkonttori Beavertonissa (Oregon, USA) on iso campusmainen alue, jossa on toimistorakennusten lisäksi, kokous- ja konferenssirakennus, omat tilansa eri urheiluharrastuksille: kuntosali, aerobic, uimahalli, sisäpalloilut, jalkapallo- ja yleisurheilukenttä jne. Aluetta kiertää juoksuharrastajia varten tehty pururata ja sen läheisyydessä on lisäksi mm. NIKEn tuotteiden henkilöstömyymälä.
Boston Deli ja muutama muu pienehkö ravintola tarjoavat alueella maittavia lounaita ja välipaloja NIKE:n työntekijöille.
- “Ja lähes sama fiilis ja palvelutarjontahan meillä on täällä Pakkalassa - mutta vain hieman pienemmässä koossa,” virnistää Turunen.
Kumppanuudella tuloksiin
“Tarvitsemme luotettavia ja osaavia yhteistyökumppaneita, jotta oma toimintamme onnistuu. Nike Finland edellyttää samaa laatua vuokranantajaltaan kuin itseltään, haluamme hyvät tilat ja tasokkaan palvelun.
- IVG yhteistyökumppanina tuo meille kustannustehokkuutta. Meidän intressimme ei ole lähteä hakemaan tilaratkaisuissa pikavoittoja vaan yhteistyökumppania, joka hoitaa luvatut asiat luotettavasti. “
Nike Finlandin kumppanuus IVG Polarin kanssa on pitkä. Meneillään on jo neljäs vuokrasopimus saman yhteistyökumppanin kanssa. Uusimmat, lentokentän läheisyydessä Pakkalan Kartanonkoskella sijaitsevat toimitilat sopivat loistavasti kansainväliselle yritykselle. |
 |
|