 |
FILMITEOLLISUUS OY |
 |
Hermanni – Helsingin Hollywood?
Filmiteollisuus on yksi Suomen suurimmista ja palkituimmista tuotantoyhtiöstä. Itse valtiaat, Ben Furman, Jopet-show, Pertsa ja Kilu, Paristo, Ugrilampaat, Firma - ja monta muuta käsikirjoitettua viihde-, draama- ja toimituksellista tv-ohjelmaa on tullut monelle Suomalaiselle tutuksi vuosien varrella. Samaan aikaan IVG Polar on syventänyt suhdettaan pitkäaikaiseen kumppaniinsa Filmiteollisuuteen.
Yli kymmenen vuotta kestänyt kumppanuussuhde alkoi vuonna 1994, kun vasta perustettu Filmiteollisuus löysi ensimmäisen toimitilansa Helsingin Hermannista, Vanhalta Talvitieltä.
Joustavuudessa sen salaisuus
- “Pitkäaikaisen suhteemme salaisuus on joustavuus,” kuvailee Filmiteollisuuden talousjohtaja Jorma Reinilä suhdettaan vuokranantajaansa IVG Polariin.
Filmiteollisuus - konserniin kuuluu neljä tuotantoyhtiötä, joista kolmella on toimitilat Helsingin Hermannissa.
- “Toiminta freelancer-painotteisella alalla on projektiluontoista, mihin kuuluu luonnollisena osana henkilöstön määrän vaihtelu. Projektista riippuen saatamme tarvita kiinteiden toimitilojemme lisäksi yhden tai yksitoista huonetta käyttöömme. IVG Polar on ollut erittäin joustava tilatarpeidemme suhteen”, toteaa Reinilä.
Nykyisin kaikkien kolmen yhtiön, TV-ohjelmatuotantoon keskittyneen Filmiteollisuuden ja pitkiä elokuvia tuottavan Helsinki-Filmin sekä tallenteita ja AV-tilausohjelmia tuottava Mediastationin, toiminnot ovat yhden sisäänkäynnin takana.
Reinilä näkee vuokranantajan joustavan asenteen myös muutostöiden osalta positiivisena.
-" Viimeiset 6-7 vuotta olemme itse remontoineet tilojamme melko vapaasti. Vuokranantaja ei ole laittanut rajoitteita. Vuosien yhteistyön jälkeen toimitilat tuntuvat entistä paremmalta valinnalta varsinkin sijainnin suhteen."
Kalasataman metroasema avattiin käyttöön vuoden 2007 alussa ja liikenneyhteydet työpaikalle paranivat entisestään. |
 |
|